Tsempataan
 
 
 

 

 

 
 
Kulttuurikattila
 

Hakunilan ja Länsimäen kansainvälinen keittokirja.
lue lisää >>>

Vuoden 2004 ensimmäinen vieras oli professori Matti Klinge, joka kertoi Ranskan kulttuurista ja ulkomaalaisten asemasta Ranskassa. Naistenpäivän juhlaa vietettiin Martinuksessa. Hakunilan päiväkeskuksessa esiteltiin Bulgarian kulttuuria ja vietettiin romanien musiikki-iltaa. Eurooppa-päivän ohjelmaan osallistuimme Hakunilan ostoskeskuksessa. Hakunila-päivänä tarjosimme kurdilaisen musiikki- ja tanssiesityksen. Kulttuurikeskus Caisan kanssa järjestimme Egyptin musiikki-viikon Suomessa. Inkeriläiset järjestivät Kalevala-korun tuella konsertin Caisassa ja kantelemusiikin opetusta Hakunilassa. Lisäksi meillä oli mm. lastenkirjallisuuteen liittyvä Valtion kirjallisuustoimikunnan tukema projekti ja juutalais-arabialainen rauhanprojekti. Joulukuussa pidettiin rauhanprojektiin kuuluva kahvilakeskustelu Fazerin kahvilassa, jossa olivat vetäjinä professori Heikki Palva, psykiatrian erikoislääkäri Ben Furman ja yhdistyksemme toiminnanjohtaja Burhan Hamdon. Lastenkerhotoimintaa ja koululaistoimintaa meillä oli mm. 7:nde Mars Fonden –säätiön ja Etelä-Suomen lääninhallituksen tukemina. Meitä tukivat myös Vantaan kaupunki ja SLU. Vantaan kaupunki tuki kulttuuritilaisuuksia, kerhotoimintaa ja luontoprojektia. SLU tuki liikuntaprojektia.

Yhdistyksellä on monia jatkuvia eri alojen projekteja, mm. huumausaineiden vastainen projekti Opetusministeriön tuella ja arabiankielinen EU-tietokanta-projekti Ulkoministeriön Eurooppa-tiedotuksen tuella. Näistä Projekteista vastaavat erityisesti yhdistyksen toinen puheenjohtaja, opettaja Mohedin Al Aswad ja arkkitehti, graafikko Housam Hamadon.
Burhan Hamdon on osallistunut Join-projektin toimintaan. Sen tavoitteena on syrjinnän poistaminen yhteiskunnasta. Olemme mukana rasisminvastaisessa Rasmus-verkostossa ja osallistumme siinä erityisesti media-ryhmän toimintaan. Harun Osmani ja Burhan Hamdon osallistuvat edelleen Vantaan kaupungin maahanmuuttaja- asiain neuvottelukunnan eri ryhmien toimintaan. Burhan Hamdon on ollut mukana ETY:jin konferenssissa Brysselissä, jossa käsiteltiin suvaitsevaisuutta ja rasismia. Hän osallistui myös maahanmuuttajien työllisyyttä käsittelevään seminaariin Amsterdamissa. Olemme mukana myös monissa muissa maahanmuuttajien asioita edistävissä projekteissa. Yhdistyksen edustajat ovat pitäneet paljon esitelmiä ja luentoja kouluissa ja muissa oppilaitoksissa.
Yhdistys järjesti vieraiden kulttuurien esittely-tilaisuuksia, joissa on ollut taiteellista ohjelmaa ja tarjolla ruokia eri maista. Yhdistyksen rasisminvastainen toimintaa perustuu ennen muuta oikean tiedon levittämiseen ja eri kulttuurien välisten kontaktien luomiseen. Tämä tehtävä luontuu hyvin yhdistykselle, jossa toimii useita eri kansallisuuksia.

Hakunilan kansainvälinen yhdistys
Kannuskuja 2, 2. krs. parkkitaso (Hakunila),

01200 VANTAA

Puhelin: (09) 2722775, 040-5013199

Sähköposti: hakunilan(a)kolumbus.fi

Hakunilan kansainvälisen yhdistyksen
Länsimäen toimintakeskus

Kilpakuja 1,
01280 VANTAA